Inhottaa olla oikeassa tälläisessä asiassa.

Minua oli vaivannut mieheni käytös, olin saanut jonkinlaisen pahan aavistuksen, jonka pelkäsin olevan totta. Viimein kun puhuin asioista, toin esiin kantani tuosta aavistuksesta. Hetken hiljaisuus, ja luulin jo olleeni vain vainoharhainen. Sitten hän sanoi, että hänellä on tunnustettavaa. Hän oli pettänyt minua. (voi p***a)

Osa minusta halusi huutaa hänelle ja itkeä silmät päästään, sanoa että olisi pitänyt arvata, kaikki te miehet olette samanlaisia, luulin että olisit ollut erilainen. Mutta olin vain hiljaa, tärisin. Hän kertoi mistä se lipsahdus oli johtunut.

Vituttaa, koska minä tiedän hänen olevan haavoittumillaan tuossa tilassa, jossa hän lankesi. Ärsyttää, että hän ei voinut puhua minulle, vaan haki lohtua tjms. toisen naisen sylistä. Ihmetyttää, miten se nainen saattoi suostua, vaikka hän tiesi että hän on varattu.

Odotettavissa tältä illalta: epäuskoa, itkua ja selittelyä. Mieli matala, kummallakin osapuolella. Patjalla nukkumista? Katsotaan, miten käy.