Keskusteltiin asiasta, minä tietysti itkin, ja kerroin tunteistani, hän omistaan.

En huutanut tai paiskonut tavaroita, koska minusta siinä ei ole mitään järkeä. Minusta keskustelemalla saa tuotua paremmin ilmi tunteitaan, ja se on pitemmän päälle rakentavampaa, kuin huutaminen.

Jäin tänään suosiolla kotiin, en usko, että olisin voinut nähdä muita ihmisiä. Aamulla miehen lähtiessä töihin tuli taas itkuinen olo, hän katsoi huolissaan minua (Niinpä).

Edit:
Siitä naisesta: tavallaan ymmärrän, miksi hän saattoi tehdä niin, sillä hän ei ole päässyt miehestä yli vielä. Ei ole päästänyt irti henkisesti. Ei se ymmärtäminen helpota asiaa, mutta tietääpähän hänen syynsä.